Mitä sinulla on repussa?

Otsikon kysymyksen kysyi jokunen viikko sitten innokas kaupan kassaneiti. Sikäli hauskaa, että tuo kantamani reppu on ollut mukana jo varmaan 7 vuotta ja ensimmäistä kertaa joku oli kiinnostunut pl. tutut. Huvittava tilanne kaiken kaikkiaan.

Tylympi mies olisi tuumannu ”ei kuulu sinulle” Kerroin kuitenkin kassaneidille, että omia tavaroitani täynnä, mutta hän halusi nähdä. Ei riittänyt avaaminen vaan alkoi kyselemään pienemmästä taskusta. Kysyin alanko purkamaan kamojani siihen kassahihnalle (ja tämä olisi ollut entistä hauskempaa) Tässä vaiheessa kun jono oli jo pitkä ja muut asiakkaat ei kovin innostuneita asiasta ja kassaneiti oli jo itsekin huomasi tilanteen, ei ollutkaan enää tarve kaivella enempää.

Repussahan minulla kulkee aikamoinen määrä tavaraa. Painavan ja ison näköinen mutta painoa ei ole kuin n. 6kg sisältäen mm. työkaluja ja tietokoneen. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, tarkoituksena on minimoida pelkästään tarpeelliseen tavaraan. Tavarat ovat erillisissä taskuissa, mitkä voi tarpeen tullen jättää autoon tai kotiin. Esim työkalut jää pois kaupungissa. Mökille ja laavulle sitten enemmän mukaan. Jos järjestyslakia luetaan tarkkaan, niin leathermanit puukkoineen ei olisi edes julkisilla paikoilla sallittu, jos ei työtehtävissä tarvitse. Se on sitten eri juttu miten tätäkin tulkitaan. Onko töihin meno ja siellä tarve riittävä syy, jos kauppakeskuksessa kotimatkalla sattuu olemaan mukana työkalut?

Liitteenä muutama kuva repun sisällöstä ja isäinfoa linkkeinä. Kokonaista listaa joka laastarista ei tähän kannata alkaa listaamaan. Taskuissa: työkalut EA-tarpeet, elektroniikka, lääkkeet ja pari erillistä pienempää lompakkoa, mitkä otan taskuun jos jostain syystä en reppua ota.

Hemostattista sidettä olisi tarkoitus vielä tilata ebaysta ensiaputarvikkeisiin. Suomessa ovat kohtuuttoman hintaisia. Skinny medicin mukaan sideversio on yhtä toimivaa ja halvempaa kuin rakeet. Löysin paikallisesta apteekista Stophemi nimistä vastaavaa halvempaa vanua. Tämän toimivuudesta ei vielä kokemuksia.

https://stophemo.fi/

Tämä nerokas karabiini on osoittautunut hyödylliseksi.

Varavirtalähteenä Otterbox

https://www.otterbox.com/en-us/fast-charge-power-bank-usb-a-and-usb-c-and-20000-mah-grey/78-80642.html

Laturina nykyään Xiaomin 65W tehoinen mikä pienikokoinen ja riittää läppärillekin. Muutama punottu USB-kaapeli vielä hankinnassa.

https://mistore.fi/products/mi-65w-fast-charger-with-gan-tech-eu

Kannettava on 1kg painoinen Asus ultrabook ja lamppuina Zebralight 250lumen leveäkeilainen otsalamppu ja RovyVon A8x, mikä on ollut niin ikään yksi parhaista hankinnoista. Valoteho on posketon kokoisekseen ja mm. UV valo hyödyllinen reissussa jos haluaa tarkistaa onko hotellihuone kunnolla siivottu.

 

Työkaluina Leatherman Wave sekä siihen erikseen ostettu Rachet driver, mihin sopii palakärjet. Pieni jakoavain ja Leatherman ovat hyvä yhdistelmä. Moni suosittelee Knipexin pieniä siirtoleukapihtejä.

Kuvassa näkyvää linkkaria ei luonnollisesti ole mukana kaupungissa, kun tarvetta on vain erällä. Leathermanilla ja Gerberillä on nykyään TSA hyväksyttyjäkin työkaluja missä ei teriä. Briteissä on erikoinen laki näiden suhteen. Max 7,62 cm eli 3 tuumaisella terällä varustettuja linkkareita saa kuljettaa mukana, mutta kiinteäteräisiä veitsiä ei lainkaan.

https://www.leatherman.com/en_BE/wave-10.html

https://www.leatherman.com/ratchet-driver-667.html

Alpaka designs lompakossa lääkkeiden, laastareiden yms lisäksi työkaluina Gerber Dime ja True Utility fishface

https://www.outdoorgearlab.com/reviews/camping-and-hiking/multi-tool/gerber-dime

FishFace

Seuraavaksi repuksi on suunnitelmissa Nitecoren hieman nykyistä pienempi reppu, mikä ominaisuuksien perusteella näyttäisi pätevältä. Ainoa huono puoli on ruokaostosten kanssa. Nykyiseen menee useampi maitopurkki tavaroiden lisäksi, mutta luulen 20-30 litraisen riittävän pienille ostoksillekin. Etuna olisi pienempi koko ja ehkä vähemmän Lidlin kassaneitejä kiinnostava ”taktinen” ulkonäkö maastokuvioineen.